Piti kirjoitella jo aikaisemmin, mutta olikin enemmän muuta hommaa kuin olin ajatellut. Tiistaina mentiin pikkusiskon kanssa yhessä aamupäivällä salille treenailemaan, sain sitten muutamat treenikuvatkin napsastua. Mulla oli yläselkä-olkapää-ojentaja -treeni vuorossa. Oli kiva treenata pitkästä aikaa yhessä, viimekerrasta onkin jo aikaa.
Alotin vasta tän vuoden alussa salilla käymisen, ja silloin käytiin siskon kanssa tosi usein yhessä treenaamassa. Sain samalla vähän neuvoja ja kattoa esimerkkiä miten liikkeet tehdään ja miten laitteet toimii. Outoa, että nyt itse opiskelen Personal Traineriksi ja nyt minä olin se, joka neuvoin vähän vieressä ja kerroin, jos jotain korjattavaa oli. Halusin myös sen takia siskon napsimaan muutamia kuvia, että näkisin miten itse teen liikkeet, sillä mullakaan ei tekniikat ole ihan parhaimmasta päästä vielä. Mutta varmasti ne alkavat nyt pikkuhiljaa sujumaan, kun treenaan usein ja PT-koulutuksessa saan hyviä neuvoja kouluttajilta.
Eilen käytiin Tituksen, mun pienen hauvapoikani kanssa vetämässä ulkona intervallitreeni, salilta mulla oli lepopäivä. Ton kanssa oli kyllä ihan mahotonta yrittää juosta, kun joko se koko ajan pysähtelee, kiemurtelee tien laidasta laitaan tai juoksee ja kiskoo täysillä eteenpäin. :D toivottavasti se pian oppis kulkemaan nätisti, lenkitkin sujuis paaaljon helpommin. Vaikka tohon menee joka päivä hermot, on se silti niin ihana pikkunen. <3
Huomaa, että on espanjalainen koira. Se niin nauttii aina, kun aurinko paistaa vähänkin :D |
Tänään mulla oli rinta-hauis-alaselkä -treeni, jotenkin tällä viikolla treenit ei oo sujunu niin hyvin kun oisin halunnut. Tuntu, että ei edes meinannut hiki tulla, mikä on musta tosi ärsyttävää! Vaikka treenit on ollu raskaita, en oo saanut nyt jotenkin vaan kunnolla hikeä pintaan. Noh, kai ne tästä alkaa taas rullaamaan. Huomenna ois vielä yks salitreeni tehtävänä, sitä odotan kyllä jo innolla nimittäin pakaratreenit on aina ihan supereita. Jos huomenna ei tuu kunnolla hiki niin se on kyllä ihme.
Muutamia ruokakuvia viimepäiviltä :p
-Iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti