tiistai 6. lokakuuta 2015

Kuulumisia

Moi!

Vähän venähti tämä kirjoittaminen taas, monena päivänä piti alkaa kirjottamaan, mutta en vaan saanut aikaseksi. Pitkästä aikaa on ollut melko paljon tekemistä, joten saa olla vaan tyytyväinen.
Viime viikolla kävästiin äidin ja kahden pikkusiskon kanssa Salossa mummin ja papan luona, oli kiva päästä välillä muihin maisemiinkin. Pääsin myös mökillä käymään, sieltä sain vielä viimeisiä mustikoita kerättyä, olin odottanut koko syksyn, että saisin edes vähän niitä pakastimeen varastoitua.
Salossa vedin mummin ja papan omalla "salilla" treenin, ettei vaan jäisi treenejä välistä. :D Mökillä tein myös pienimuotosen hyppy/loikka/minkä lie treenin. Viime viikolla tuli pidettyä myös kaksi herkkupäivää, hups...

Tällä viikolla treenit on jotenkin sujunut paaaljon paremmin kuin parilla edellisellä viikolla, ilmankos fiiliskin on paljon parempi. Tänään pääsin vähän harjoittelemaan salilla ohjaamista, perjantaina ois sitten kuntosalivalmentaja -näyttökoe. Tavallaan en osaa stressata siitä etukäteen, mutta kuitenkin jonkinlainen paniikki koko ajan alitajunnassa. Oon älyttömän huono aloittamaan opiskelun ajoissa, joten taas viime tingassa alotin lukemisen ja liikepankin kertaamisen. Ehkä sillä pääsee läpi, kun tarpeeks vaan toivoo. ;D

Asetin myös viimein konkreettisen tavoitteen treenaamisen suhteen. Huomasin, että heti motivaatio kasvoi entisestään, eli oli ihan fiksu päätös. Tästä ei ainakaan vielä sen enempää ;)

VOITIN TÄNÄÄN LIPUT ILOVEME-MESSUILLE! Olin ihan super iloinen tästä, olisi tehnyt mieli vaan hyppiä ilosta. Osallistuin nimittäin jokaikiseen kilpailuun, josta oli mahdollisuus voittaa liput. Sinne sitten ensi viikolla ihanan siskoni kanssa viettämään laatuaikaa. :)

Huomenna käymään Vantaalla ja lepopäivä!! Ihanaa syksyistä viikkoa kaikille :)
Saa ehdotella postausideoita!


Viime sunnuntain aamupala/brunssi









-Iida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti